Pvm: 26.1.2012
Arvosana: 10
Piiat tarttui mukaani ihan ex tempore lentokentältä varalukemiseksi. Olin kyllä lukenut tästä kirjasta hyviä arvosteluja, mutta en kuitenkaan ollut ottanut sitä lukulistalleni. Onneksi kuitenkin luin! Tosi viihdyttävä ja hienosti kirjoitettu, erilainen ja hyvin ihmisläheinen aihe.
Kirja sijoittuu 60-luvun Mississipiin, jossa mustat naiset työskentelevät valkoisissa perheissä kotiapulaisina. Rotuerottelun vastustus on alkanut hiljalleen nostaa päätään, mutta syvässä etelässä noita ajatuksia ei katsota hyvällä. Mustilla on oltava oma paikkansa, jonka valkoiset määrittelevät. 23-vuotias miss Skeeter elää hieman erilaista elämää kuin monet perhellistyneet ikätoverinsa. Skeeter alkaa myös nähdä asioita hieman eri näkökulmasta, nähdä ihmisiä ympärillään. Skeeter päättää tarttua hyvin vaaralliseen aiheeseen ja kirjoittaa haastatteluihin perustuvan kirjan kotiapulaisten työstä valkoisissa perheissä, kotiapulaisten näkökulmasta. Matka on pitkä, kivinen ja varallinen, mutta rohkeat naiset haluavat vaikuttaa. He haluavat muutosta. Samassa myös jotkut raja-aidat kaatuvat ja ihminen kohtaa ihmisen.
Kirja saa hymyilemään, nauramaan, itkemään, ihmettelemään ja järkyttymään. Järkyttymään etenkin siitä, että se kaikki raakuus on joskus ollut totta, eikä siitä edes ole kovin kauaa. Ei toki meillä, mutta yhdessä niin sivistyneeksi ja edistykselliseksi itseään pitävässä länsimaassa. Ja kyllähän niitä hyvin hyvin synkkiä ja pimeitä asenteita on ollut meilläkin, ja on edelleen, erilaisuutta kohtaan. Kirja ei kuitenkaan missään nimessä ole synkkä vaan hersyvän hauska kokoelma pieniä arjen iloja ja sattumuksia, tarinoita ihmissuhteista.
torstai 26. tammikuuta 2012
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Kate Mosse: Labyrintti
Pvm: 4.1.2012
Arvosana: 7½
Kate Mossen Kryptan innoittamana otin tämän Mossen toisen tiiliskiven (652s) mukaan lomalukemiseksi. Valitettavasti se ei imaissut minua mukaansa niin kuin olin odottanut ja pitkän matkaa lukeminen oli varsin hidasta ja takkuista.
Heinäkuussa 2005 Alice Tanner osallistuu vapaaehtoisena arkeologisille kaivauksille Pyrenneiden vuoristossa. Viimeisenä päivänään Alice löytää vanhan soljen sekä kivenmurikan takaa erikoisen luolan. Luolassa Alice kokee jotain hyvin kummallista, kaikuja kaukaa menneisyydestä. Tahtomattaan Alice on tullut raottaneeksi menneisyyden verhoa ja nyt tuo menneisyys vaatii selvitystä, oikeutta. Siinä Alice on tietämättään avainroolissa monien muiden yrittäessä hyötyä tilanteesta aivan toisella tavalla.
Heinäkuussa 1209 linnanvouti Pelletierin tytär Alaïs elää elämäänsä Carcassonnen kaupungissa, jossa myös kataarit saavat elää hiljaisen rauhallisesti omaa elämäänsä. Kataareita ei kuitenkaan katsota muualla Ranskaa suopeasti ja Ranskan armeija päättää puhdistaa Etelä-Ranskan näistä vääräuskoisista. Tämän kaiken keskellä Alaïs pääsee osalliseksi isänsä salaisuudesta, osalliseksi velvollisuudesta suojella kirjoja, suojella Graalia. Alaïsin sisko Oriane havittelee myös kirjoja, mutta täysin eri syistä, ja siskoksista tulee toistensa pahimmat viholliset.
En oikein tiedä miksi, mutta en vain syttynyt. Ehkä juuri sillä hetkellä kaipasin jotain suoraviivaisempaa ja nopeampi tempoista. Tässä kesti kauan ennenkuin päästiin oikein asiaan. Lopussa kirja kyllä tempaisi mukaansa, ehkä kun oli se viimeinen neljännes jäljellä. Yksi asia minua kuitenkin häiritsi yli muiden ja jostain syystä jopa ärsytti. "Alicella oli tunne, että hän oli ollut täällä ennenkin." Alice näki näkyjä, kaikuja menneisyydestä, kaikuja omasta kaukaisesta menneisyydestään. Alice oli osa sitä sukupolvien ketjua, joka liitti hänet Alaïsin tarinaan. Okei, idea hyvä, mutta itse tarinaa lukiessa se tuntui jotenkin niin lapselliselta. Jos olisi lukenut tämän ennen Kryptaa, niin ehkä fiilikset olisi ihan toiset. Tiedä häntä.
Arvosana: 7½
Kate Mossen Kryptan innoittamana otin tämän Mossen toisen tiiliskiven (652s) mukaan lomalukemiseksi. Valitettavasti se ei imaissut minua mukaansa niin kuin olin odottanut ja pitkän matkaa lukeminen oli varsin hidasta ja takkuista.
Heinäkuussa 2005 Alice Tanner osallistuu vapaaehtoisena arkeologisille kaivauksille Pyrenneiden vuoristossa. Viimeisenä päivänään Alice löytää vanhan soljen sekä kivenmurikan takaa erikoisen luolan. Luolassa Alice kokee jotain hyvin kummallista, kaikuja kaukaa menneisyydestä. Tahtomattaan Alice on tullut raottaneeksi menneisyyden verhoa ja nyt tuo menneisyys vaatii selvitystä, oikeutta. Siinä Alice on tietämättään avainroolissa monien muiden yrittäessä hyötyä tilanteesta aivan toisella tavalla.
Heinäkuussa 1209 linnanvouti Pelletierin tytär Alaïs elää elämäänsä Carcassonnen kaupungissa, jossa myös kataarit saavat elää hiljaisen rauhallisesti omaa elämäänsä. Kataareita ei kuitenkaan katsota muualla Ranskaa suopeasti ja Ranskan armeija päättää puhdistaa Etelä-Ranskan näistä vääräuskoisista. Tämän kaiken keskellä Alaïs pääsee osalliseksi isänsä salaisuudesta, osalliseksi velvollisuudesta suojella kirjoja, suojella Graalia. Alaïsin sisko Oriane havittelee myös kirjoja, mutta täysin eri syistä, ja siskoksista tulee toistensa pahimmat viholliset.
En oikein tiedä miksi, mutta en vain syttynyt. Ehkä juuri sillä hetkellä kaipasin jotain suoraviivaisempaa ja nopeampi tempoista. Tässä kesti kauan ennenkuin päästiin oikein asiaan. Lopussa kirja kyllä tempaisi mukaansa, ehkä kun oli se viimeinen neljännes jäljellä. Yksi asia minua kuitenkin häiritsi yli muiden ja jostain syystä jopa ärsytti. "Alicella oli tunne, että hän oli ollut täällä ennenkin." Alice näki näkyjä, kaikuja menneisyydestä, kaikuja omasta kaukaisesta menneisyydestään. Alice oli osa sitä sukupolvien ketjua, joka liitti hänet Alaïsin tarinaan. Okei, idea hyvä, mutta itse tarinaa lukiessa se tuntui jotenkin niin lapselliselta. Jos olisi lukenut tämän ennen Kryptaa, niin ehkä fiilikset olisi ihan toiset. Tiedä häntä.
Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen
Pvm: 1.1.2012
Arvosana: 8½
Ennen joulua kirjastossa kierrellessäni silmiini sattui tämä Moskovan Bolsoi-baletin entisestä tähtiballeriinasta kertova kirja. Takakannen tekstin luettuani kiinnostuin kirjasta siinä määrin, että otin sen mukaan lomalukemiseksi, vaikka muita kirjoja olikin kesken. Kirjan aihepiirin erilaisuus piti minut kiinni kirjassa muiden odotellessa matkalaukussa.
Kirjassa neljä tarinaa kietoutuu yhdeksi. Nina Revskaja on Bostonissa asuva iäkäs Bolsoin baletin entinen tähtitanssija, joka päättää huutokaupata arvokkaan korukokoelmansa. Samalla kipujen riivaama Nina käy tahtomattaan läpi menneisyyttään, jonka muistoista tahtoisi korujen myötä päästä lopullisesti eroon. Lukija pääsee aikamatkalle 1940-50 luvun Neuvosto-Venäjälle, jossa kirjan nuoret taiteilijat joutuvan kohtaamaan Stalinin hirmuhallinnon nurjimmat puolet. Bostonissa Ninan korujen huutokauppaa ryhtyy valmistelemaan kolmekymppinen Drew Brooks, joka myös käy läpi elämänvalintojaan ja etsii elämänsä suuntaa. Tarinaan liittyy vielä viisikymppinen Grigori Solodin, venäläissyntyinen akateemikko, Nina Revskajan miehen, Viktor Jelsinin, runojen tutkija ja kääntäjä. Grigori yrittää selvittää menneisyytensä arvoitusta muutaman kirjeen, valokuvan ja meripihkakaulakorun avulla. Meripihkakaulakoru näyttää kuuluneen Nina Revskajan huutokauppaamaan korusettiin. Miksi se on joutunut siitä erilleen ja voisiko tähtitanssijalla olla vastauksia Grigoria askarruttaviin menneisyyden kysymyksiin?
Kirjassa kiinnostavinta on Ninan menneisyyden tarina. Tarina siitä, miten hänestä tuli kovan työn tuloksena huipputanssija, ihailtu Bolsoin perhonen. Tarina ystävyydestä, rakkaudesta, epäilyistä, petoksesta. Elämä Neuvostoliitossa oli ankeaa taistelua niin fyysisten kuin henkistenkin puitteiden suhteen. Tanssille omistautuneen ja tanssin parissa kasvaneen Ninan silmät alkavat avautua vasta vähitellen ystävien muuttuessa ja kohdatessa käsittämätöntä vääryyttä. Tuon kaiken keskellä alkaa epäillä, onko rakkaus, ystävyyskään vilpitöntä. Keneenkään ei voi luottaa eikä Ninalla ole enää vaihtoehtoja.
Grigorin tarina liittyy Ninan menneisyyteen luontevasti ja tuo tarinaan sen ratkaistavan mysteerin, jota lukijakin luonnollisesti pohdiskelee. Mutta Drew'n vetäminen mukaan tarinaan hänen "henkilökohtaisella" tarinallaan on vähän teennäistä. Se tekee kokonaisuudesta vähän sekavan, vaikka saadaanhan sekin lopulta liitettyä, hyvin hyvin hennosti ja teennäisesti, meripihkakoruihin, tai no meripihkaan ylipäänsä. Tarina olisi ollut paljon jämäkämpi, jopa napakymppi, ilman Drew'n tarinaa.
Kokonaisuutena mielenkiintoinen kirja. Aihepiiriltään kivasti erilainen kuin monet muut viimeaikoina lukemani kirjat. Sujuvasti kirjoitettu, uskottava. Voisin suositella, jos on kiinnostunut Venäjän lähihistoriasta ja venäläisestä kulttuurista.
Arvosana: 8½
Ennen joulua kirjastossa kierrellessäni silmiini sattui tämä Moskovan Bolsoi-baletin entisestä tähtiballeriinasta kertova kirja. Takakannen tekstin luettuani kiinnostuin kirjasta siinä määrin, että otin sen mukaan lomalukemiseksi, vaikka muita kirjoja olikin kesken. Kirjan aihepiirin erilaisuus piti minut kiinni kirjassa muiden odotellessa matkalaukussa.
Kirjassa neljä tarinaa kietoutuu yhdeksi. Nina Revskaja on Bostonissa asuva iäkäs Bolsoin baletin entinen tähtitanssija, joka päättää huutokaupata arvokkaan korukokoelmansa. Samalla kipujen riivaama Nina käy tahtomattaan läpi menneisyyttään, jonka muistoista tahtoisi korujen myötä päästä lopullisesti eroon. Lukija pääsee aikamatkalle 1940-50 luvun Neuvosto-Venäjälle, jossa kirjan nuoret taiteilijat joutuvan kohtaamaan Stalinin hirmuhallinnon nurjimmat puolet. Bostonissa Ninan korujen huutokauppaa ryhtyy valmistelemaan kolmekymppinen Drew Brooks, joka myös käy läpi elämänvalintojaan ja etsii elämänsä suuntaa. Tarinaan liittyy vielä viisikymppinen Grigori Solodin, venäläissyntyinen akateemikko, Nina Revskajan miehen, Viktor Jelsinin, runojen tutkija ja kääntäjä. Grigori yrittää selvittää menneisyytensä arvoitusta muutaman kirjeen, valokuvan ja meripihkakaulakorun avulla. Meripihkakaulakoru näyttää kuuluneen Nina Revskajan huutokauppaamaan korusettiin. Miksi se on joutunut siitä erilleen ja voisiko tähtitanssijalla olla vastauksia Grigoria askarruttaviin menneisyyden kysymyksiin?
Kirjassa kiinnostavinta on Ninan menneisyyden tarina. Tarina siitä, miten hänestä tuli kovan työn tuloksena huipputanssija, ihailtu Bolsoin perhonen. Tarina ystävyydestä, rakkaudesta, epäilyistä, petoksesta. Elämä Neuvostoliitossa oli ankeaa taistelua niin fyysisten kuin henkistenkin puitteiden suhteen. Tanssille omistautuneen ja tanssin parissa kasvaneen Ninan silmät alkavat avautua vasta vähitellen ystävien muuttuessa ja kohdatessa käsittämätöntä vääryyttä. Tuon kaiken keskellä alkaa epäillä, onko rakkaus, ystävyyskään vilpitöntä. Keneenkään ei voi luottaa eikä Ninalla ole enää vaihtoehtoja.
Grigorin tarina liittyy Ninan menneisyyteen luontevasti ja tuo tarinaan sen ratkaistavan mysteerin, jota lukijakin luonnollisesti pohdiskelee. Mutta Drew'n vetäminen mukaan tarinaan hänen "henkilökohtaisella" tarinallaan on vähän teennäistä. Se tekee kokonaisuudesta vähän sekavan, vaikka saadaanhan sekin lopulta liitettyä, hyvin hyvin hennosti ja teennäisesti, meripihkakoruihin, tai no meripihkaan ylipäänsä. Tarina olisi ollut paljon jämäkämpi, jopa napakymppi, ilman Drew'n tarinaa.
Kokonaisuutena mielenkiintoinen kirja. Aihepiiriltään kivasti erilainen kuin monet muut viimeaikoina lukemani kirjat. Sujuvasti kirjoitettu, uskottava. Voisin suositella, jos on kiinnostunut Venäjän lähihistoriasta ja venäläisestä kulttuurista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)