Pvm: 25.5.2012
Arvosana: 7½
Jostain syystä tämä leskikuningatar Elisabethin tarina ei oikein sytyttänyt eikä temmannut minua mukaansa. Kirja kertoo leskeksi jääneen Elisabeth Woodwillen tarinan 1400-luvun lopun Englannissa, jossa kunikaat vaihtuvat tiuhaan serkusten ja veljesten havitellessa kruunua itselleen. Leskeksi jäänyt ja mielestään vääryyttä kokenut Elisabeth haluaa keskustella tilanteestaan nuoren kuninkaan Edvard IV:n kanssa, mutta nuoret rakastuvatkin toisiinsa ja kunnianhimoisesta Elisabethista tulee Edvardin puoliso ja Englannin Yorkin huoneen kuningatar. Elisabeth synyttää Edvardille liudan lapsia ("vaimo vuoteeseen!" tuntui olevan kunikaan lempilauseita), myös kruununperillisiä, Edvardin yrittäessä pitää kunnianhimoiset York-veljensä sekä kruunua havittelevan Lancasterin suvun kurissa. Elisabeth itse on veden jumalattaren, Melusianan, sukua ja hänellä on omat lahjansa, joilla yrittää turvata oman Riversin suvun aseman vallan kahvassa Yorkin suvun rinnalla. Lopulta Edvard kuitenkin sairastuu ja kuolee ja Elisabethin ja tämän lasten asema on varsin tukala. Juonitteluja, pettureita, tyhjiä lupauksia ja surua, sitä siitä kaikesta sitten seuraa. Elisabeth on kuitenkin päättänyt selvitä ja taistelee viimeiseen asti.
Aihe ihan mielenkiintoinen ja perustui historiallisiin faktoihin, mutta jostain syytä tarina ja sen henkilöt jäivät minulle etäisiksi eikä juoni temmannut mukaansa niin, että olisi ollut palava halu lukea ja päästä tarinassa eteenpäin. Kirja lojui yöpöydällä ja etenin aina silloin tällöin pätkä kerrallaan. Ei kirja huono ollut, muttei nyt varsinaisesti huikaissutkaan. En kyllä poissulkisi sitäkään, että vielä joskus tarttuisin kirjan jatko-osaan, sillä kyllähän tuo tarina kesken jäi.
perjantai 25. toukokuuta 2012
torstai 24. toukokuuta 2012
Stephenie Meyer: Breaking dawn
Pvm: 24.5.2012
Arvosana: 9
Tämä Twilight sagan viimeinen osa oli jäänyt minulta lukematta, sillä tympäännyin tiettyyn junnaamiseen ja toistoon toiseksi viimeisen osan luettuani. Katsoin tässä keväällä ensimmäistä kertaa Twilight elokuvat, Braking dawnia lukuunottamatta, ja ne palauttivat mieliini tuon Meyerin luoman maailman, joka kaikesta huolimatta oli hyvin kiehtova. Päätin siis tarttua tuohon viimeiseen opukseen ja uppouduin taas toviksi syvälle Bellan, Edvardin ja Jacobin ihmeelliseen maailmaan.
Harvoin käy niin, että elokuva olisi parempi kuin kirja, mutta Breaking dawnia lukiessani en voinut välttyä toivomasta, että näkisinkin elokuvana vain olennaisen, etenkin alussa, ja voisin välttyä Bellan kuolettavan tylsiltä ja pitkiltä pohdinnoilta ja marttyyrivellomisilta. Kirjan voisi jakaa kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli varsin tylsää hempeilyä, epäröintiä ja vatvomista, vaikka kivat häät olikin. Ja häämatkallekin päästiin. Toisessa alettiin sitten päästä asiaan ja mielenkiinto pysyi yllä ja kasvoi niin, että viitsi jatkaa lukemista. VampyyriBella osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi tyypiksi kuin ihmisBella, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan ja epävarmuudessaan niin rasittava tyyppi kuin olla ja voi. Ja tietysti Reneesmeen ainutlaatuisuus toi oman kivan lisänsä kokonaisuuteen. Viimeisessä osassa päästiin sitten siihen jokaisen kirjan pakolliseen toimintakohtaukseen, tällä kertaa välienselvittelyä Volturien kanssa. Loppu oli todella kutkuttava ja sitä kohden mentiin sopivalla vauhdilla ja intensiteetillä ja sen halusi ahmia samalla sillä nautiskellen. Hyvin laadittu loppuosa jätti koko kirjasta hyvin fiiliksen. Vaikka tosin tietyt, tahattomat tai tahalliset, piilomerkitykset ärsyttävätkin ja jostain syytä minun silmilleni näistä kirjoista nousevat, mutta ei jakseta tarttua niihin nyt, tarina tarinana, ei jaksa ylianalysoida.
Arvosana: 9
Tämä Twilight sagan viimeinen osa oli jäänyt minulta lukematta, sillä tympäännyin tiettyyn junnaamiseen ja toistoon toiseksi viimeisen osan luettuani. Katsoin tässä keväällä ensimmäistä kertaa Twilight elokuvat, Braking dawnia lukuunottamatta, ja ne palauttivat mieliini tuon Meyerin luoman maailman, joka kaikesta huolimatta oli hyvin kiehtova. Päätin siis tarttua tuohon viimeiseen opukseen ja uppouduin taas toviksi syvälle Bellan, Edvardin ja Jacobin ihmeelliseen maailmaan.
Harvoin käy niin, että elokuva olisi parempi kuin kirja, mutta Breaking dawnia lukiessani en voinut välttyä toivomasta, että näkisinkin elokuvana vain olennaisen, etenkin alussa, ja voisin välttyä Bellan kuolettavan tylsiltä ja pitkiltä pohdinnoilta ja marttyyrivellomisilta. Kirjan voisi jakaa kolmeen osaan, joista ensimmäinen oli varsin tylsää hempeilyä, epäröintiä ja vatvomista, vaikka kivat häät olikin. Ja häämatkallekin päästiin. Toisessa alettiin sitten päästä asiaan ja mielenkiinto pysyi yllä ja kasvoi niin, että viitsi jatkaa lukemista. VampyyriBella osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi tyypiksi kuin ihmisBella, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan ja epävarmuudessaan niin rasittava tyyppi kuin olla ja voi. Ja tietysti Reneesmeen ainutlaatuisuus toi oman kivan lisänsä kokonaisuuteen. Viimeisessä osassa päästiin sitten siihen jokaisen kirjan pakolliseen toimintakohtaukseen, tällä kertaa välienselvittelyä Volturien kanssa. Loppu oli todella kutkuttava ja sitä kohden mentiin sopivalla vauhdilla ja intensiteetillä ja sen halusi ahmia samalla sillä nautiskellen. Hyvin laadittu loppuosa jätti koko kirjasta hyvin fiiliksen. Vaikka tosin tietyt, tahattomat tai tahalliset, piilomerkitykset ärsyttävätkin ja jostain syytä minun silmilleni näistä kirjoista nousevat, mutta ei jakseta tarttua niihin nyt, tarina tarinana, ei jaksa ylianalysoida.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)